Arkisto avainsanalle: ‘palveluseteli’


Tuore tilasto palveluseteliostoista – varhaiskasvatuksessa jo lähes 100 miljoonaa euroa

Palvelusetelin käyttö laajenee kunnissa.
30.11.2016 | Uutiset

      Tuoreet palveluseteliluvut (ennakkotieto) vuodelta 2015 kertovat 47 prosentin kasvusta edellisvuoteen verrattuna. Uudessa tilastossa on varhaiskasvatuspalveluiden palveluseteliostot omana eränään ja ne olivat viime…



Valinnanvapausmallien alustavat luonnokset julkaistu

11.10.2016 | Uutiset

  Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut alueuudistus.fi -verkkopalvelussa virkamiesehdotuksia valinnanvapausmallista. Malleja ei ole vielä käsitelty poliittisesti. Ehdotukset ovat alustavia ja osin täsmentymättömiä. Ne antavat kuitenkin…



Päivähoito Suomessa pitkälti julkisen sektorin varassa

8.6.2016 | Uutiset

Suomessa perheet eivät voi vaikuttaa päivähoitopaikkansa valintaan yhtä laajasti kuin muissa pohjoismaissa. Palvelusetelien käyttö on parin viime vuoden aikana yleistynyt. Kunnat tuottavat omana toimintanaan kuitenkin…



Veturikaupunki Helsinki haluaa lisää yksityistä päivähoitoa

8.6.2016 | Uutiset

Helsingin päivähoidosta alle 10 % tuotetaan yksityisesti. Tämä on vähän ─ myös siitä näkökulmasta, että pääkaupungissa päiväkoteja on hyvin paljon. Koko maan luku on 15…



Sote-yrittäjät: sote-valmistelun ei pitäisi jäädyttää kaikkea kehittämistä

25.4.2016 | Uutiset

Pienille ja keskisuurille kotimaisille toimijoille on tilausta sosiaalipalvelujen tuottajina. Tosin sote-uudistus muutokseen liittyvine epävarmuustekijöineen voi tuoda taukoa pk-sosiaaliyritysten kasvuun. Moni alan yrittäjä toivookin, että uutta…



Työkaluja soten digitaaliseen toimintaympäristöön

Kuvituskuva
23.2.2016 | Jäsentietoa

Soten toimintaympäristö on digitalisoitumassa nopeasti. Kanta, Kansa ja PSOP tulevat muuttamaan sekä kuntien että hyvinvointialan palveluntuottajien arkea ja toimintamalleja. Suurten kaupunkien hyvinvointipalveluiden tueksi kehittämä Parasta…




Tapahtumat